torstai 30. elokuuta 2012

SYKSY ON TÄÄLLÄ




Tänään sain vihdoin ja viimein aikaiseksi lyhentää verhot jotka on ostettu jo monta vuotta sitten. Muistin verhot ja ajattelin että nehän on nyt ihan syksyiset ja toisivat ryhtiä olkkariin. Niinpä pistin pojan ulos nukkumaan, kavoin verhot sekä ompelukoneen esille ja eikun surruuttamaan. Kuulostaa vähän liian hyvälle ollakseen totta.

Ajattelin että tässä on max. tunti tehdä tämä homma ennenkuin poika herää. Ulkona puhaltava raikas tuuli pitikin pojan unessa melkein kaks tuntia ja aikaa olikin ihan hyvin. Ensimmäisen verhon lyhennys meni ongelmitta mutta seuraavan kohdalla muistin taas miksi koneeni pölyyntyy kaapissa. Muutama ärräpää tuli heitettyä ja taisin minä kolme kertaa purkaakin sitä SUORAA (!) saumaa. Milloin oli langat ihan sekasin ja milloin taas jälki jotain ihmeellistä suttua. Muutaman kerran säädettyäni sain tehtyä molemmat verhot valmiiksi...ja poika vaan nukkuu. Seuraavaksi sitten silitys (jota muuten joka kerta ihmettelen miten jotkut saavat verhot täysin sileinä roikkumaan) ja sit vaan paikoilleen. Hyvät tuli ja työ kannatti tehdä!




Kaivoin kaapeista myös syksyiset tuikut ja maljakot esiin.


Joko siellä on koti syksyinen?

PS: Pistäkää rohkeesti kommenttia tulemaan, koska teitä käy ihan kivasti lukemassa tätä. Mukava olisi tietää ketä siellä ruudun toisella puolella oikein on. :)



keskiviikko 22. elokuuta 2012

UUDET TUULET


Syksyn tuulet puhaltavat niin ulkona kuin omassa elämässänikin. Pidän syksystä, koska silloin ihmiset yleensä puhkuvat intoa. Opistot esittelevät uusia kursseja, koulut alkavat ja ihmiset palaavat taas normaaliin rytmiin.

Minulle syksy tuo opettelua työelämään. Vaikka kyse on pienistä asioista, minulle ne ovat suuria. Olen ollut kotona yli vuoden ja mitään henkilökohtaista ei ole tänä aikana ollut. Nyt sain pieniä hommia, joten pääsen pehmeellä laskulla opettelemaan työelämän sovittamista perhe-elämään. Ihanaa!

Oletteko te syysihmisiä vai onko paluu arkeen kivikkoista?





torstai 16. elokuuta 2012

UNELMAKODIN AAKKOSET


Tämä haaste pyörii monissa blogeissa. Halusin itsekin tarttua haasteeseen ja miettiä kunnolla mistä se unelmakoti koostuisi. Kaikkiin kirjaimiin en keksinyt mitään enkä halua väkisinkään keksiä joten jätin ne suosiolla pois.

A: Avaruus. Haluaisin että unelmakoti olisi avara. Tilaa ei tarvitse olla ylenpalttisesti mutta kuitenkin sen verran että on tilaa elää.

kuva: Norm.Architects.Copenhagen

B: Baarijakkarat. Unelmakodissa olisi saareke, joten baarijakkarat tulisivat saarekkeen toiselle puolelle.(Ovat muuten yllättävän vaikeita löytää hyvännäköisiä sekä hintaisia)

C: Clarinet. Voisin soittaa täysiä klarinettia unelmakodissani. :D

D: Digikuvat. Mieheni harrastaa valokuvaamista joten hänen kuvia olisi seinillä.

E: Eteinen. Sen täytyy olla tilava. Inhoan pieniä tuulikaappeja, johon kaikki sisälletulijat joutuvat itsensä sullomaan.

F: Festivo-kynttiläjalat haluan paraatipaikalle.

H: Harmaa. Unelmakodin ulkoväri voisi olla lämmin harmaa.

I: Ikkunat. Ei liikaa eikä liian isoja. Inhoan ikkunoiden pesemistä ja välttelen sitä viimeiseen asti. Fiksun kokoisia ikkunoita, fiksu määrä. :)

J: Joulu. Olen super jouluihminen! Unelmakodissani viettäisin monta tunnelmallista joulua.

K: Keittiö on kodin sydän. Unelmakodissani se on myös keskeisessä asemassa joten materiaalien valinta on tärkeää.
kuva:Norm.Architects.Copenhagen
L: Lämmitys. Unelmakodissani olisi maalämpö.

M: Matot. Matot tuovat kodikkuutta ja lämpöä. Pitkänukkaisia mattoja en enää halua roskien kerääjiksi.



N: Naapurit. Haluan että unelmakoti ei olisi ihan korvessa vaan olisi kuitenkin joitakin naapureita.

O: Omakotitalo. Se olisi unelmakotini.

P: Parketti. Haluaisin vaalean parketin.

Q: Qtamo. Sitä voisi ihastella unelmakodin terassilta. ;)

R: Rauha. Tuntuu että nykyään rakennetaan omakotitalot liian vieriviereen. Haluan että meillä on tilava ja rauhallinen piha.

S: Sauna. Se on oltava!

T: Ja takka! Lapsuuden kodissa on takka sekä leivinuuni ja ne haluan myös unelmakotiini.
kuva: Norm.Architects.Copenhagen

U: Uusi. Unelmakotini olisi uusi, johon olemme itse saaneet vaikuttaa.

V: Valaistus. Haluaisin panostaa unelmakodissa enemmän valaistukseen. Valaisimet saisivat olla ajattomia ja laadukkaita. Osa Ikeaa ja osa vähän arvokkaampaa.
kuva:Hafart Desing Blog

Y: Yhtenäisyys. Haluan että unelmakodin sisustus olisi yhtenäinen.

Ä: Älykkäät ja fiksut ratkaisut.


perjantai 10. elokuuta 2012

KAUNIITA UNIA, OMAN KULLAN KUVIA

Vihdoin ja viimein kukkapenkissä puhkesi tämä kukka kukkaan. Nimeä en muista, mutta unikko- lajikkeisiin se taisi kuulua. Istutin keväällä siemeniä penkkiin ja pari vaan lähti kasvamaan. No, ihastellaan nyt niitä kahta sitten. :)

Tässäpä se toinen...

























Mutta miksi tuollainen otsikko? Ensi yönä nukutaan meidän perheessä uuden sijauspatjan päällä. Kyseessä on Ikean Sultan merkkinen patja, joka muotoutuu kehon mukaan.(Tempur- tyylinen) Tämän pitäisi auttaa kehon ja ihon verenkiertoa. Uusi patja tuli todella tarpeeseen koska vanha oli VANHA ja olen saanut joka aamu herätä kipeän ristiselän kanssa. Katsotaan, millaisia unia tällä patjalla näkee...

Onko siellä nukkumisasiat kunnossa?


Mukavaa alkavaa viikonloppua!


tiistai 7. elokuuta 2012

TERVEISET POHJOISESTA!

 


 Kävimme koko perheen kanssa lapissa. Ajelimme autolla ensin Kuusamoon jossa olimme yhden yön ja seuraavana päivänä Rukalle joka on n.25km päässä Kuusamon "keskustasta". Näiden kahden yön jälkeen suuntasimme nokkamme vielä kohti posiota ja sieltä Iso-Syötteelle. Siellä olimme vielä viimeisen yön ennen kotimatkaa.



Matka meni hyvin. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta kun kävin lapissa kesäaikaan. Siellä riittäisi tekemistä vaikka kuinka. Meillä kuitenkin oli 10-kuinen lapsi mukana niin se rajoittaa liikkumista jonkin verran. (Unohdettiin kantoreppu kotiin. Sekin olisi jo auttanut paljon.) Vaikka olenkin puhdas suomalainen ja tiedän että meillä on valoisat yöt, mutta siellä ne vasta valoisat onkin! :)

Ilmat suosivat meitä niin että välillä satoi ja välillä paistoi. Lämpötila oli +15...20 astetta.



Majoituimme Kuusamossa Sokos Hotel Kuusamossa. Hintaa yölle tuli 85 euroa sisältäen aamupalan. Hotelli oli hyvä ja siisti. Rukalla olimmekin Ruka Village -nimisessä hotellissa joka sijaitsi aivan rinteiden alapuolella rukan kylässä. Hotelli oli uusi ja todella tasokas. Meillä oli huoneisto johon kuului oma sauna ja pieni keittiö. Hintaa yölle ei tässäkään hotellissa tullut kuin 85 euroa aamiaisineen. Lisäksi saimme rannekkeet, joilla sai etuja eri rukan palveluista. 


                   


 Posiolla sijaitsi Anu Pentikin perustama Kulttuurikeskus Pentik-mäki. Paikka oli hieno ja ihmiset olivat hyvin löytäneet sinnekin. Paikalla sijaitsi taidegalleria, myymälä jossa oli myös museo sekä kahvila. Lisäksi pihapiirissä toimi myös kesätori. Koko paikkaa kaunisti valtava seinätaideteos joka oli tehty rikkoutuneista tai muuten viottuneista pentikin keramiikasta.

























Viimeisen yön vietimme hotelli Iso-Syötteellä. Hotelli sijaitsi aivan tunturin päällä joten maisemat olivat huikeat. Yö siellä maksoi aamupaloineen 75 euroa joka oli reissun edullisin. Hotelli oli aika vanha joten se näkyi kulumina pinnoissa ja materiaaleissa. Palvelu oli kyllä hyvä!

Minulle mieleisin paikka oli Ruka. Siellä oli kivasti tekemistä ja hyvä hotelli. Rukalla kävimme näköalahissillä katsomassa maisemia. Rinteen päältä olisi päässyt kesäkelkkaradalla nopeasti alas, mutta pojan kanssa tämä olisi ollut turhan hurjaa. (Ajattelin jo kun vein avonaiseen tuolihissiin pojan että minkälainen äiti minäkin olen. Kelkasta olisin saanut jo pahoja katseita!)



Mukavaa oli koko matkan ajan mutta seuraavan kerran kun lähdemme tämän tyyppiselle matkalle niin yövymme useamman yön yhdessä paikassa. Minua alkoi jo tympiä ainainen kimpsujen ja kampsujen roudaaminen paikasta toiseen.



Suosittelen lämpimästi kaikille ja erityisesti niille jotka tykkäävät liikkua luonnossa. :)



tiistai 24. heinäkuuta 2012

KESÄISTÄ HELSINKIÄ



Tein pojan kanssa pienen reissun pääkaupunkiseudulle. Kävimme katsomassa kesäistä helsinkiä. Tunnelma, turistit ja katusoittajat/tanssijat tekevät helsingin kesästä omanlaisensa. Sääkin suosi meitä mukavasti reissun aikana. Mukavaa oli, mutta oli ihana tulla kotiinkin.

 

 

Helsingissä kierreltiin nähtävyyksiä, käytiin kirppiksellä (josta muuten löysin pienen lasipullon 20 sentillä!), syötiin jätskiä ja istuttiin puistossa. Leppoisaa....







tiistai 17. heinäkuuta 2012

KESÄN TUNNELMIA

Nyt kesällä on tullut hävettävän vähän päiviteltyä blogia. Syynä ehkä se että ei ole ollut inspiraatiota kirjoittaa mitään erityistä ja toisaalta ajatukset ovat nyt muualla. Tänään kuitenkin räpsin kotoa joitakin  kesäisiä kuvia (aurinkokin malttoi muutaman minuutin paistaa) ja ajattelin niitä täällä jakaa. Kohta meillä lomaillaan koko porukalla ja joitakin lomasuunnitelmia on mielessä. Katsotaan jos niistä tulisi lisää sitten tännekin juttua.





 




Huomenna matkustammekin muutamaksi päiväksi etelä-suomeen pojan kanssa. Saahan nähdä miten lentomatka sujuu...